Esittely
Olen Tiia-Riina Niemelä, fysioterapeutti ja koulutettu hieroja Oulun seudulta. Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi Suomen Hierojakoulusta vuonna 2019 ja fysioterapeutiksi Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2022.
Olen tähänastisen työurani aikana kerennyt työskennellä erilaisissa työnkuvissa, samalla hakien sitä omaa paikkaani ammattialallamme. Olen saanut arvokasta työkokemusta myynnin ja asiakaspalvelun parista jalkinemyymälässä, tehnyt perustyötä julkisella sektorilla työikäisten ja ikääntyneiden parissa, ja nyt jo useamman vuoden saanut harjoittaa fysioterapeutin ja koulutetun hierojan ammattejani myös Kuntoavaimessa.
Tällä hetkellä kiinnostukseni ovat vieneet minua äitiys- ja lantionpohjan fysioterapian puolelle, ja tähän toivon syventyväni tulevaisuudessa vielä lisää. Oma raskausaika ja esikoiseni syntymä toivat pontta auttaa muita äitejä erilaisissa tilanteissa raskausaikana ja synnytyksen jälkeen. Olen hakenut lisäoppia myös purentalihas- ja alaraajakoulutuksista.
Kehitän osaamistani säännöllisesti kouluttautumalla, jotta voisin palvella teitä asiakkaitani tuoreimpiin tutkimustietoihin perustuvilla opeilla.
Tervetuloa vastaanotolleni - joko vain rentoutumaan ja kiireiden tai kiireettömyyden lomassa tai etsitään yhdessä sinulle toimivat keinot helpottamaan tilannettasi.

